Hyvinvointijohtaminen on yhteinen asia

Hyvinvointijohtaminen on yhteinen asia

Jos olet järjestötoimija, olet ehkä ihmetellyt, miksi kuntajohtaja ei vastaa tilavaraustiedusteluusi. Jos olet kuntajohtaja, olet ehkä ihmetellyt, miksi paikallisyhdistys ei toiminnassaan tartu yksinäisyystematiikkaan. Jos olet kuntalainen, olet harmitellut, että kotikuntasi harrastekalenteria ei löydy netistä. Olet ihmetellyt, miksei kukaan huomaa hyviä tekojasi. Tuskastunut, kun kukaan ei lisäresursoi tuota tekemistä- pikemminkin leikkaa vaan. Kummastellut, voiko olla niin vaikeaa jakaa tietoa tavoitettavasti ja tasapuolisesti, yhdessä paikassa. Huolestunut koronasta, siitä, pystytäänkö kaikkia auttamaan? Ja se valtionjohto! Ei ymmärrä mitään pienen ihmisen arjesta, eikä varsinkaan kehä kolmosen ulkopuolisesta maailmasta.

Moni taisi tunnistaa itsensä? Uskokaa nyt: me olemme samassa veneessä.

Siinä veneessä pitää olla kapteeni. Jonkun pitää varmistaa, että suunta on oikea ja että oikeat asiat tulevat tehtyä. Pitää taata miehistön hyvinvointi, jotta alus pysyy liikkeessä ja matkustajat tyytyväisinä aluksen palveluihin. Pelkkä ruoka ei riitä, vaan saatavilla pitää olla myös mielen ravintoa ja kuulluksi tulemista. Merisairautta ei aina voi ennakoida, mutta siihen tulee varautua riittävällä reservillä tuuraajia. Satamassa on suojauduttava vierastaudeilta, jotta niitä ei kanna kotiin. Lokikirjaan on syytä merkitä huomiot reitiltä, jotta niistä olisi hyötyä seuraavalla matkalla. Ja kun saavutaan kotiin, on järjestyttävä tilaisuus palautua koettelemuksista, ja suunniteltava seuraava matka menneisiin kokemuksiin pohjaten.
Kapteenin pitää myös tuntea miehistö, ja osata delegoida tehtäviä oikein.
Nyt juuri tunnumme olevan myrskyn silmässä, eikä tässä kohden kannata heivata ammattitaitoista miehistöä yli laidan. Kapteenin puuttuminen taas hukkaisi suunnan kohti tyynempiä vesiä ja katkaisisi yhteyden varustamoon, jota ilman koko vene olisi tuuliajolla. Varustamollekaan ei hyvä heiluisi, sillä sen piti varmistaa niin kaluston kuin sen matkustajien turvallisuus. Matkustajat joutuisivat kohtuuttomaan tilanteeseen joutuessaan vastaamaan ison laivan ohjaamisesta – ja tuskin selviäisivät ilman suuria menetyksiä.

Arvannet, että kuvailin edellä hyvinvointijohtamista.
Jätetään kuitenkin symboliikka hetkeksi sikseen, ja siirrytään tämän hetken konkretiaan.

Sote-uudistusta saatetaan viimein loppuun. Maakunnat tulevat vastaaman sosiaali- ja terveyshuollosta, ja kuntien rooli elinvoiman ja hyvinvoinnin edistämisen ja johtamisen toimijoina korostuu. Muuttuvat toimintatavat edellyttävät johtamisosaamista hyvinvointiyhteistyön rakentamiseksi. Hyvinvointijohtaminen kiinnittyy terveyden, sosiaalisen hyvinvoinnin, turvallisuuden ja osallistumisen tukemiseen. Kaiken kaikkiaan hyvinvointia ei nähdä yksittäisenä saarekkeena yhden toimialan toteuttamana kuntakentässä, vaan koko kunnan palvelukokonaisuutta ohjaavana kaikkien yhteisenä arvona. Silloin on tärkeää, että tuo arvomaailma valuu niin sanotusti ylhäältä alas. Yksittäisen yhteistyöstä vastaavan virkamiehen tai järjestötyöntekijän perusteltu esitys ei paina, jos kuntajohto ei ole sitoutunut kokonaisvaltaisen, poikkisektorisen hyvinvointikulttuurin edistämiseen.
Meneillään oleva muutokset: sote-uudistus ja muun muassa järjestörahoituksen radikaali väheneminen tulee haastamaan toimintamallit myös tältä osin.

Siksi nyt olisi hyvä kohta kartoittaa, ketkä ne olennaiset kumppanit yhteiselle hyvinvointityölle ovat ja millä tavoin voimme heikkenevistä resursseista huolimatta panostaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Järjestöt- julkinen kumppanuuden syventäminen on ajankohtaista viimeistään nyt, kun molemmat sektorit painiskelevat taloudellisten resurssien supistamisen kanssa.

Esimerkiksi hyvinvointikertomuksia ja -suunnittelua tehdessä järjestöt ovat kiistattoman hyödyllinen kumppani kunnille. Järjestöjen toiminnan ytimessä oleva ennaltaehkäisevä työ säästää euroja, ja näin ollen se kannattaa valjastaa hyvinvointikertomuksen tavoitteiden mukaiseen toimintaan. Järjestöt puolestaan saavat julkiselta puolelta turvallisen kumppanin, jonka avulla oma toiminta kehittyy ja kohdentuu paremmin.
Terveydenhuoltolaki velvoittaa kuntia huomioimaan päätösten vaikutukset asukkaiden hyvinvointiin. Päätösten ennakkovaikutusten arvioinnissa (EVA) järjestötiedon hyödyntämistä on tiedolla johtamisen tueksi mallinnettu muun muassa Innokylään.
Kerran valtuustokaudessa laadittava, ja vuosittain raportoitava hyvinvointikertomus on niin ikään kuntien vastuulla. Hyvinvointisuunnittelua tehtäessä, on kuitenkin järkevää hyödyntää järjestöjen osaamista etenkin osallisuustematiikan puitteissa.
Korona-poikkeustila puolestaan on osoittanut, että valmius- ja turvallisuusjohtamisessa järjestöjen osallisuutta tulisi niin ikään vahvistaa, jotta terveyden ja hengen turvaamisen lisäksi myös hyvinvointia tukevaa toimintaa kyetään ylläpitämään ja palvelutarpeisiin vastaamaan yhdessä. Tuoreesta sosiaalibarometrista selviää, että Kuntien sosiaali- ja terveysjohtajista peräti 64 prosenttia kertoi, että korona-aikana käynnistettiin uusia toimintamuotoja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Työvoimapalveluissa uutta yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa viritettiin esimerkiksi vaikeimmin työllistyvien ryhmätoimintoihin ja etänä toteutettavaan kuntouttavaan työtoimintaan.

Hyvinvointijohtaminen vaatii kaikkien sektorien sitoutumista, sopimista ja ammatillista resursoimista. Sitoutumista yhteiseen tavoitteeseen ja tekemiseen. Sopimista rooleista ja vastuualueista. Tutustumista toisten toimintakenttään, vastuisiin ja velvollisuuksiin. Tekemisen pitää olla vastavuoroista, jotta luottamus toimijoiden välillä juurtuu entisestään. Järjestöjen ei tarvitse itseisarvoisesti olla mukana kaikissa pöydissä, mutta on yhdessä selvitettävä mitkä niistä pöydistä ovat niille oleellisimpia. Vapaaehtoistoiminta ja asiantuntijatyö järjestöissä on eri asia, ja määräävät minkälaista mandaattia tai osaamista edustukselta voi odottaa. Yhtäältä julkisen sektorin soisi osallistuvan järjestöille olennaisten verkostojen toimintaan. Tämä taas vaatii järjestöyhteistyön toimien leipomista yksittäisen virkamiehen työaikaan, jottei tämä joudu tekemään sitä ikään kuin oman substanssitehtävänsä ulkopuolella.
Kuntien terveydenedistämisaktiivisuutta mittaava TEA-viisari kertoo kuntien johtamisen olevan valtakunnan tasolla hyvässä jamassa. Tarkastelemalla alue- ja kuntakohtaisia tuloseroja huomaa kuitenkin, että keskustelua hyvinvointijohtamisen tilasta on tarkoituksenmukaisinta käydä paikallisesti.

Juuri nyt, valtiovarainministeriö yhdessä vastuuministerien kanssa, istuu Säätytalolla budjettineuvotteluissa. Noissa neuvotteluissa tehdään hyvinvointijohtajuutta, joka vaikuttaa myös järjestöihin. Niiltä ollaan leikkaamassa 33% prosenttia rahoituksesta. Kokonaisuuden näkökulmasta tuo leikkaus on kustannus, kun jokaisen järjestötoimintaan panostetun euron on laskettu tuottavan kuusi lisää. 15.9.2020 selviää, minkälaiset edellytykset yhteiselle hyvinvointityölle ja -johtamiselle jatkossa ovat.

Niina Salo-Lehtinen
Järjestökoordinaattori
Hämeen Setlementti ry

Tämä blogi on osa valtakunnallisen Järjestö 2.0 ohjelman maakuntahankkeiden blogisarjaa.