Hallitustreffit-malli julkaistu Innokylässä

Riihimäen seudun Järjestöyhteistyössä vuosia 2017-2020 luotu Hallitustreffit on julkaistu Innokylässä. Mallia testattiin usean kerran alueella. Tämän pohjalta luotiin kysymyspatteristo-ajatus vapaan keskustelun tueksi. Esimerkkikysymyksiä on laitettu tämän mallin esittelyn päätteeksi.

Hallitustreffien aikataulussa on puolet teemallista koulutusta ja puolet keskustelua. Usein treffit alkavat kahvittelulla ja päättyvät palautelomakkeisiin tai etänä palautepeukkuihin tms. Keskustelun pohjaksi on hyvä laatia kysymyksiä, vaikka ei niitä edes käyttäisi. Tämä tukee keskustelun ylläpitämisen mahdollisuutta, jos ryhmä ei itse tuota keskustelua riittävästi. Usein kuitenkin kysymyksiä ei ehditä käydä läpi runsaan keskustelun ansiosta. Kun tavoite toteutuu ja ennen kaikkea avarakatseinen keskustelu-dialogi toteutuu, Hallitustreffit ovat onnistuneet.

Kysymyspatteristo aiheesta Hallitusjäsenten roolit, työkuvat ja sitouttaminen (laatijat Suvi Silvola ja Laura Kujala 2019)

  1. Miten töitä voisi pilkkoa niin että ne eivät kasaantuisi vain muutamalle?
  2. Miten tavoitettavuutta voisi helpottaa niin ettei tarvitsisi päivystää yhdistyksen asioissa?
  3. Miten hallituksen kokouksen ja suunnittelukokouksen voisi erotella niin että ne eivät olisi sama asia ja kestäisi tuntikausia?
  4. Miten puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan töitä voisi jakaa tasaisemmin?
  5. Miten vapaaehtoisten koordinointi parhaiten sopii? Onko teillä vapaaehtoisvastaava?
  6. Hallituksen kokous: Miten voisi tarkentaa sitä mitkä asiat tarvitsevat päätöksiä ja mitkä eivät?
  7. Miten hallituksen jäsenet tulisivat paremmin kuulluksi? Varttikeskustelut?
  8. Mitä turhia töitä meillä tehdään?

Jatkossa Riihimäen seudun Järjestösilta tekee koulutuksia Valikkoverkoston ym. yhteistyökumppanien kanssa usean puheenjohtajan turvin meidänhäme- hankkeen loputtua.