Takaisin edelliselle sivulle

t


Itu ry. on perustettu vuonna 2004 edistämään jäsentensä taiteellisia pyrkimyksiä. Itu ry:n jäsenet ovat kuvataiteilijoita, erityisaloinaan esimerkiksi performanssi, teatteri, installaatiot. Etsimme uusia visioita, monenlaiset tekniikat ja materiaalit ovat tuttuja ryhmällemme. Tärkeintä on taiteen tuottama ajatusten avartuminen ja hyvä mieli. Itu Lue lisää…


Tammelan 4H-yhdistys toimii Tammelan kunnan alueella tarjoten kerhotoimintaa sekä työmahdollisuuksia lapsille ja nuorille. Pääpaino on kerhotoiminnassa, mutta meillä on myös paikallisten nuorten työllistämistoimintaa kesätöihin, projekteihin ja 4H-yrittäjiksi. Toimimme myös yritysten ja yhdistysten yhteistyökumppanina sekä Tammelan kunnan nuorisotilojen kehittämisen kumppanuuspöydässä.  


Tammelan Martat on rekisteröity yhdistykseksi 27.1.1939. Olemme perinteikäs ja samalla uudistuva, aikaansa seuraava yhdistys Lounais-Hämeessä. Olet lämpimästi tervetullut toimintaamme! Liity Tammelan Marttoihin täällä!


Seuran toiminta on laajaa. Auran Pirtillä järjestetään lapsille ja aikuisille useita kerhoja jumpasta näytelmäpiiriin neljänä iltana viikossa. Vuosikymmenien aikana kertynyt monipuolinen pukuvarasto vuokraa pukuja. Lisäksi Auran Pirttiä ja sen saunaosastoa vuokrataan juhliin ja illanviettoihin.Kaikki Nuorisoseuran toiminta perustuu valtavaan talkootyövoimaan. Seuran Lue lisää…


Tarinmaan seudun kyläyhdistyksen tarkoituksena on edistää kylien asukkaiden yhteistyötä, omatoimisuutta sekä toimia sen asukkaiden yleisten ja yhteisten etujen valvojana, pyrkiä edistämään kylien asukkaiden toimeentulomahdollisuuksien yleisiä edellytyksiä, kylien vakinaisten ja vapaa-ajan asukkaiden viihtyvyyttä, harrastus- ja kulttuuritoimintaa. Toimialue on Tarinmaan, Pappilankylän, Räikälän, Lue lisää…


Tawast Cycling Club ry. TCC  toimii monipuolisesti pyöräilyn parissa Maastopyöräily Maantiepyöräily Triathlon Arkipyöräily ja pyöräliikenteen edistäminen Seuran kautta voi hankkia erilaisia lisenssejä ja seura järjestää yhteisiä harjoituksia. Seuran toimintaan kuuluvat myös lasten ja nuorten kannustaminen pyöräilyyn sekä arkisin että harrastuksena.


Tervakoskella toimiva yli 350 jäseninen yhdistyksemme toiminta on vilkasta ja monipuolista ja uusia ideoita toteuttava ikäihmisten järjestö. Monipuolista kerhotoimintaa: jumppaa, bocciaa, tasapainoa, sulkapalloa, senioritansseja, kuntosalitoimintaa, vesijumppaa, laulukerho, pelikerho, kirjallisuuspiiri, tietokone-, käsityö- ja askartelukerho ym. Kuukausitapaamiset, matkoja, teatterivierailuja ja tapahtumia.


Olemme asukkaiden ja kylän rekisteröity edunvalvontayhdistys ja pyrimme tekemään aloitteita yhteisten asioiden edistämiseksi. Yhdistyksellä on vuokratila, Tervakko, joka on auki ke klo 10-14 osoitteessa Rajapirtintie 4, 12400 Tervakoski. Tervetuloa mukaan toimintaan!


Tervakosken Mieskuoro on rekisteröity yhdistys, jonka tavoitteena on herättää ja ylläpitää mieskuorolauluharrastusta sekä edistää ja tukea musiikkitoiminnan kehitystä kotipaikkakunnallaan. Kuoro järjestää perinteisesti vuosittain kevätkonsertin, vapunpäivän kirpputorin sekä yökonsertin. Lisäksi kuoro esiintyy myös muiden järjestämissä tapahtumissa tai vaikka tilauksesta. Kuorossa laulaa Lue lisää…


Tervakosken Moottorikerhossa harrastetaan moottoripyöräilyä. Kerhon päälajina on trial, jonka lisäksi kerhossa on matkamotoristitoimintaa.