Janakkalan Viihdekuoro

Janakkalan Viihdekuoro on syksyllä 1988 perustettu 30-vuotisjuhlavuottaan viettävä sekakuoro. Kuorossa on 12 sopraanoa, 10 alttoa, 5 tenoria ja 5 bassoa, yhteensä 32 laulajaa. Kuoron taiteellisena johtajana on toiminut marraskuusta 2010 alkaen muusikko Ilona Ala-Leppilampi. Kuoron ohjelmisto on monipuolista kuoromusiikkia, joista suurimman osan kuoro esittää a’capella, mutta kuoro on käyttänyt myös kitara-, viulu-, harmonikka- ja bändisäestystä. Viimeisissä konserteissa on esitetty mm. Juicen, Junnu Vainion, Kerkko Koskisen ja Jenni Vartiaisen kappaleita. Ohjelmistoon kuuluvat tietenkin myös joululaulut.

Kuoro harjoittelee tavoitteellisesti kesäkautta lukuun ottamatta kerran viikossa tiistasin klo 17.30-20.00 Harvialan koulun ruokasalissa. Kuoro pitää tarvittaessa ylimääräisiä harjoituksia ja laululeirejä, jolloin pystytään paneutumaan erityistä hiomista vaativiin asioihin. Kuoro on pitänyt vuosittain ainakin pari omaa konserttia sekä yhteiskonsertteja muiden kuorojen kanssa.

Viihdekuorolla on ollut ystävyyskuorosuhteet Janakkalan virolaisen ystävyyskunnan Kadrinan sekakuoron kanssa jo vuodesta 1989 ja kuorovierailut puolin ja toisin ovat olleet säännöllisiä. Viimeksi kuorot vierailuvat Suomi 100 ja Viro 101 juhlavuosien merkeissä 2017 ja 2018.

Kuoro on pitänyt kaksi konserttia Pietarissa pyhän Marian kirkossa.
Kuoro on julkaissut vuosien varrella
– keväällä 1993 kasetti Tuulahdus Janakkalasta
– jouluna 1994 kasetti Joulun aakkoset
– jouluna 2001 joululaulu-cd Hyvän tahdon sanoma
– jouluna 2006 joululaulu-cd Kautta tyynen, vienon yön
– maaliskuussa 2010 Viihdepainotteinen cd-levy Kasvupaikka

Jos sinulla on jo jonkin verran kokemusta kuorolaulusta ja laulaminen viihdekuorossa kiinnostaa, ota yhteyttä ja tule koelauluun!


Toimiala

Kulttuurialanyhdistykset

Teemat

kulttuuri ja taide

Avainsanat

kuoro, konsertti

Osoitteet

  • Janakkala, Suomi

Yhteystiedot

Sähköposti:
liisa.k.puranen@gmail.com

Facebook-sivu

Toiminta-alue

Alue
Kanta-Häme

Kunta
Janakkala

Janakkala, Suomi