Kanta-Hämeen perhetyö ry

Kanta-Hämeen perhetyö ry toimii lapsiperheiden parissa. Olemme apuna ihmisten elämän kriiseissä. Meillä on töissä noin 30 ammattilaista ja 20 vapaaehtoista. Osa vapaaehtoistoiminnnastamme perustuu vertaisuuteen ja osa on muuta vapaaehtoistyötä. Tarkemmin voit lukea www.khperhetyo.fi

Olemme osa Ensi- ja turvakotien liittoa. Paikallisesti olemme mukana Ilo- verkostossa (lapset, perheet, nuoret ja muut järjestöt) sekä Valikko-verkostoa (vapaaehtoisten kouluttaminen yhdessä ja tuki). Järjestötyöstä meillä vastaa Sini Stolt sini.stolt ät khperhetyo.fi Jokaiselle vapaaehtoistehtävälle on myös määritelty omat koordinaattorinsa. Alla jaoteltuna kansalaistoiminnan mahdollisuudet meillä nyt (2.1.2019), olemme avoimia myös uudelle toiminnalle!

  • Vaativa vauvatyö: Vankilan perheosaston lastenhoitajat Vanajan vankilassa, erityistä tukea tarvitsevien perheiden synnytystukihenkilöt eli vapaaehtoisdoulat
  • Kriisityö: turvakodin vapaaehtoiset lastenhoitajat, avokriisityön ammattilaisryhmänvetäjä, VoiKukkia-vertainen
  • Ero lapsiperheessä: erovertainen

Lisäksi tarvitsemme vapaaehtoisia esim. toukokuun Leikkipäivän ideointiin ja järjestelyyn.

Vapaaehtoisemme ovat koulutettuja ja tarjoamme lisäkoulutusta ja virkistystä!

 


Palvelemme kielillä

Suomi, Englanti, Ruotsi

Toimiala

Lapsi- ja perheyhdistykset

Teemat

kokemusasiantuntijuus, lapsuus ja perhe-elämä, kriminaalityö, päivystys- ja kriisityö, sosiaali ja terveys, tukihenkilötoiminta, vaikuttaminen, vapaaehtoisuus

Avainsanat

lastensuojelu

Kohderyhmä

kokemusasiantuntijat, ammattilaiset ja asiantuntijat, asiakkaat, lapset ja nuoret, perheet, vapaaehtoiset, viranomaiset ja kumppanit

Ikäryhmä

kaikenikäiset

Osoitteet

  • Postiosoite

    Sibeliuksenkatu 5a 13100 Hämeenlinna

Yhteystiedot

Kotikunta: Hämeenlinna
Sähköposti:
sini.stolt@khperhetyo.fi
Puhelin: 0407701087

Lisätietoa verkossa

Ensi- ja turvakotien liitto

Kanta-Hämeen perhetyö ry

Facebook

Toiminta-alue

Alue
Kanta-Häme

Kunta
Forssa, Riihimäki, Hämeenlinna, Janakkala

Kaupunginosa / Kylä
Keskusta

Postiosoite

Sibeliuksenkatu 5. 13100 Hämeenlinna