Toiminta


Urheiluseura Turengin Sarastus järjestää iltarasteja Janakkalassa touko-syyskuun aikana 2021 seuraavasti: Maantaisin Janakkalarasteja ainakin seitsemänä maanantaina ja Torstairasteja viitenä torstaina. Lisäksi Yösuunnistus 4.10. Tarkemmat ohjeet seuran sivuilta turenginsarastus.com ja rastilippu.fi


Verkosto kokoaa yhteen lasten, nuorten ja perheiden parissa työskenteleviä yhdistyksiä sekä muita yhteistyöstä kiinnostuneita yhdistyksiä ja toimijoita. Verkosto kokoontuu säännöllisesti vaihtamaan kuulumisia ja ajankohtaisia asioita sekä suunnittelemaan yhteisiä tapaamisia tai tapahtumia. Verkostolla on edustus Hämeenlinnan kaupungin perhekeskusverkostossa sekä maakunnallisessa Lape-verkostossa. Lue lisää…


Liikuntaryhmään osallistuva voi tuoda muistisairaan läheisensä liikuntahetken ajaksi Muistojen lähde -ryhmään, tai tulla paikalle yksinkin. Liikuntaryhmässä liikutaan osallistujien toiveiden mukaan ulkona tai muistiyhdistyksen sisätiloissa. Ota mukaan oma alusta, juomapullo ja sopiva vaatetus. Kevätkauden 2021 ryhmäpäivät: 9.2. / 23.2. / 9.3. Lue lisää…


Kanta-Hämeen Hengitys ry on jo yli 70 vuoden ajan järjestänyt monenlaista toimintaa hengityssairaiden hyvinvoinnin ja onnistuneen omahoidon tueksi. Kulunut vuosi 2020 on maailman laajuisesti ollut haastava ja vaikuttanut myös yhdistyksemme toiminnan ja tuen järjestämiseen sekä siitä tiedottamiseen. Pyrimme tarjoamaan erilaisia Lue lisää…


Omaisneuvonta on tarkoitettu sinulle, ​joka kannat huolta läheisesi psyykkisestä voinnista tai päihteiden käytöstä. ​Omaisneuvonnassa saat keskustella luottamuksellisesti yhdistyksen työntekijän kanssa siitä, miten läheisesi psyykkinen sairaus tai ongelmallinen päihteidenkäyttö on vaikuttanut sinun elämääsi.​ ​Saat omin sanoin puhua tilanteen herättämästä huolesta ja muista Lue lisää…


Omatoiminen, avoin ja maksuton kuntosalivuoro on käytettävissä muistisairaille ja heidän läheisilleen Keinukamarin kuntosalilla (Pikkujärventie 2, Hml) MAANANTAISIN klo 15 – 16.  


Ikäihmispiirimme on iäkkäämmälle väestölle suunnattu aktiviteettikerho, joka kokoontuu toimitiloissamme Palokunnankatu 20 A, 2. krs joka maanantai  klo 13-15. Mukavaa yhdessäoloa ja rupattelua, liikuntaa, retkiä, kulttuuria, askartelua, leivontaa… Tervetuloa mukaan iloiseen ja aktiiviseen joukkoon! Osallistuminen on maksutonta              Lue lisää…


Yhteensä: 8