Anna aikaasi ilolle – vapaaehtoiseksi kesäleiriohjaajaksi perheleirille!

Suoritus ajankohta: 24.2.2022 - 01.08.2022 / Haku päättyy: 1.8.2022 / ryhmän, kerhon tai leirin avustaminen, ryhmän, kerhon tai leirin ohjaus / Parasta Lapsille ry
Perheleiri Lomakeskus Pukkilassa, Virroilla

 

Tule vapaaehtoiseksi kesäleiriohjaajaksi perheleirille kesällä 2022!

Ketä etsimme? Etsimme toimeen tarttuvia, luotettavia ja turvallisia aikuisia ohjaajiksi Parasta Lapsille ry:n perheiden kesäleireille.

Millaiseen toimintaan? Ennen leiriä ohjaaja osallistuu leirin suunnitteluun ja Parasta Lapsille ry:n ohjaajien peruskoulutukseen. Leiriohjelma suunnitellaan ja ohjataan ohjaajatiimin ja johtavan leiriohjaajan kanssa. Ohjelma perustuu leiriläisten toiveisiin ja tarpeisiin sekä ohjaajatiimin taitoihin ja tietoihin. Leirillä liikutaan, pelataan, askarrellaan ja leikitään. Leirillä voi järjestää esimerkiksi luontoretken, paistaa makkaraa ja kalastaa. Välillä kokoonnutaan yhteen rentoutumaan ja lukemaan satuja tai annetaan tilaa vapaalle leikille. Leirillä pääset hyödyntämään vahvuuksiasi ja oppimaan uutta!

Mitä siellä tehdään? Leireillä ohjaaja toimii lapsiperheiden ja eri-ikäisten lasten kanssa, ohjaten tavoitteellista ohjelmaa yhdessä ohjaajatiimin ja leirivastaavan kanssa. Parasta Lapsille -ohjaaja on innostunut ja kiinnostunut leiritoiminnasta sekä yksilön että lapsiryhmän ohjaamisesta. Leirillä touhutaan yhdessä monenlaista: pelataan, leikitään, ulkoillaan, askarrellaan ja tietenkin syödään 5 kertaa päivässä.

Kuka järjestää? Parasta Lapsille ry on valtakunnallinen lastensuojelujärjestö. Tavoitteemme on vahvistaa lapsiperheiden arjen hyvinvointia lasten-, nuorten ja perheiden loma- ja viikonloppuleirejä järjestämällä. Leiriläiset valitaan toimintaan taloudellisin, terveydellisin ja sosiaalisin perustein. 

Ohjaaja on lämmin, kuunteleva ja turvallinen aikuinen, joka osaa asettaa rajat lapsille ja aikuisille. Leirillä osallistujat huomioidaan tasavertaisesti. Häiriköintiin ja kiusaamiseen puututaan heti. Omatoimisuudesta ja heittäytymiskyvystä on toiminnassa hyötyä. Jokaisella perheiden leirillä on palkattu työntekijä, joka on leirillä vapaaehtoisten tukena. Vapaaehtoiseksi haluavan ammatilla ei ole vapaaehtoistyössämme merkitystä. Kaikilla ihmisillä on elämässään hankittuja tietoja ja taitoja, joita voi hyödyntää toiminnassamme.  

Vapaaehtoinen voi osallistua ilmaisiin Parasta Lapsille -järjestön koulutuksiin, saa täysihoidon leireillä sekä halutessaan todistuksen toimintaan osallistumisesta. Maksamme leireistä ja koulutuksista aiheutuneet mahdolliset matkakustannukset. Ohjauskielenä leireillämme on suomi. Vapaaehtoinen ei voi tuoda leirille omia lapsiaan. 

Ohjaaja esittää rikosrekisteriotteen lasten kanssa toimimisesta ennen leirille/leireille osallistumista. Leireille ja koulutuksiin osallistumisesta saa myös halutessaan todistuksen. Leireillä voit suorittaa myös opintopisteitä, kysy lisää Christinalta opintojen suorittamisesta järjestössämme (yhteystiedot alla). 

Kesä 2022:

Aikaa yhdessä – perheleirit: https://parastalapsille.fi/perheleirit

Ilmoita kiinnostuksesi tästä ja otamme sinuun yhteyttä:

https://link.webropolsurveys.com/S/4679469F910ADC22

Voit ottaa myös suoraan yhteyttä vapaaehtoistoiminnan koordinaattoriin, Christinaan p./whatsapp: 050 407 8784 tai sähköpostilla christina.nenonen@parastalapsille.fi

Tsekkaa tämä: https://parastalapsille.fi/vapaaehtoiseksi/tule_vapaaehtoiseksi

Kevään koulutukset vapaaehtoisille löytyy tästä: https://parastalapsille.fi/ajankohtaista/tapahtumat 

Tästä voit katsoa videon leiritoiminnasta: Kesäleirille!

Voit seurata meitä myös sosiaalisessa mediassa

Instagram

Facebook

Twitter

Toivottavasti kuulemme juuri sinusta! 🙂

Leirillä pääsee mm. soutelemaan.

Osoitteet

Toiminta-alue

Alue
Kanta-Häme, Pirkanmaa

Kunta
Hämeenlinna, Riihimäki, Valkeakoski, Pälkäne, Lempäälä, Hyvinkää, Lahti, Mäntsälä, Padasjoki, Urjala, Loimaa, Somero, Akaa, Karkkila, Kuhmoinen, Virrat, Tampere, Janakkala

Kaupunginosa / Kylä
Turenki

Yhteystiedot

Parasta Lapsille ry
info@parastalapsille.fi
050 407 8784
Parasta Lapsille ry, Kanta-Häme

Parasta Lapsille ry

Ilmoittautumislinkki

Tehtävän suorittamisajankohta

  • Arki-iltaisin
  • Arkipäivisin
  • Sovittavissa
  • Viikonloppuisin

Suorittamispaikan esteettömyys

  • Järjestäjä ei takaa tilan esteettömyyttä

Asiasanat

Kanta-Häme, Lasten leirit, leiri, Parasta Lapsille ry, vapaaehtoistyö, vapaaehtoistyö lapset, Leiri-iloa, leirinohjaaja, Leiritoiminta, lapset ja perheet

Minkä ikäisten parissa vapaaehtoinen tulee toimimaan

kaikenikäiset, vauvat ja taaperot (0-2 v.), leikki-ikäiset (3-6 v.), lapset (7-12 v.), nuoret (13-17 v.), nuoret aikuiset (18-29 v.), aikuiset (30-62 v.)

Toiveet ja edellytykset

Minkä ikäisille tehtävä on tarkoitettu

nuoret aikuiset (18-29 v.), aikuiset (30-62 v.), ikäihmiset (63-79 v.)

Tehtävä soveltuu

Miehille, Naisille, Nuorille

Muut toiveet ja edellytykset vapaaehtoiselle tehtävässä toimimiseen

Ennen leirille osallistumista vapaaehtoinen toimittaa rikosrekisteriotteen ja osallistuu toimintaa varten ohjaajien peruskoulutukseen. Ohjaajat osallistuvat lisäksi ohjaajatiimin ja palkatun työntekijöiden kanssa leirien suunnitteluun.

Millaisia taitoja ja edellytyksiä vapaaehtoiselta vaaditaan

Keinussa ohjaajan kanssa Leirikeskus Koivuhaassa Haukiputaalla

Kykyä ohjata lapsia (yksilöä, pienryhmää tai ryhmää). Luotettavuutta ja vastuuntuntoisuutta. Rehellisyyttä ja turvallisuutta. Heittäytymis- ja toimeentarttumiskyvystä sekä innostuksesta lasten parissa toimimiseen on hyötyä työssä. Hyvä suomen kielen taito.

Tehtävään perehdytys

  • Haastattelu
  • Koulutus/koulutukset

Koulutuksen kesto (tunnit): 6

Mitä vapaaehtoinen saa

  • Todistus
  • Uudet taidot
  • Uudet tuttavat
  • Verkostoituminen
  • Uusi koulutus

Vapaaehtoisen tuki

Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi tähän tehtävään

Täytä alla olevaan lomakkeeseen omat tietosi ja paina lopuksi lähetä. Ilmoittautuminen lomakkeen kautta on mahdollista 16 vuotta täyttäneille henkilöille. Suosittelemme antamaan myös sähköpostiosoitteen, jolloin saat ilmoittautumisestasi viestin sähköpostiisi. Kaikki kentät ovat pakollisia.

Ilmoittautuminen päättyy 01.08.2022


arkipäivisin
arki-iltaisin
viikonloppuisin
ei rajoituksia

kertaluonteinen
1-2 kertaa viikossa
1-2 kertaa kuukaudessa
1-4 kertaa vuodessa
sopimuksen mukaan