Yhdistystoimintaa Riihimäellä

PRH:n mukaan Riihimäellä toimii 463 yhdistystä. Riihimäellä aktiivista järjestöyhteistyötä hallitsee urheiluseuratoiminta reilulla 70 aktiivisella urheiluseuralla. Lisäksi aktiivisia sote-alan yhdistyksiä ja järjestöjä on n. 40 ja kulttuurialan järjestöjä, muita harraste- ja eläkeläisyhdistyksiä yms. varovaisen arvion mukaan n. 40-50. Suurimmat vapaaehtoistyön toimijat ovat kunta, seurakunta Suomen Punainen Risti ja lukuisat urheiluseurat.

Riihimäellä toimivia yhdistyksiä ja yhteisöjä     Toimintaa Riihimäellä

Riihimäen seudulla on syksyllä 2020 perustettu Järjestösillan kaveriksi uusi järjestöyhteistyötä tekevä tiimi eli Valikkoverkosto vapaaehtoistyötä tekeville järjestöille.  Vapaaehtoistyö on koordinoitu myös vapaaehtoiset.fi-sivuston kautta.  Jatkossa Valikkoverkosto ottaa koppia vapaaehtoisten koulutuksesta. Kumppanuustalohanke on lähellä riihimäkeläisten sydäntä ja sitä on viety eteenpäin Järjestösillan ja kunnan taholta. Tällähetkellä Kumppanuustalokin on verkostomainen yhteisö.

Yhteisiä useamman järjestön yhteistyössä toteutettavia messuja on Riihimäen kunnassa Seniori ja Extramessut. Keväällä 2020 tehtiin myös Hyrian kanssa yhteistyössä ensimmäiset Järjestöpäivät ja Vuoden vapaaehtoistoiminnan valinnat jotka olivat 1. Seurakunnan tukiverkosto facebookissa niin että avunsaaja ja apua antaava kohtaavat anonyymisti, Riihimäen kaupungin vapaaehtoistoiminto ja Reuma-Tulesin liikuntaryhmät ja muut ryhmätoiminnat.

Vuodesta 2021 alkaen Riihimäen seudun järjestöyhteistyötä luotsataan kolmen puheenjohtajan turvin. Yhteystiedot täällä:

Kolme puheenjohtajaa:

jaana.ahtonen-huuskonen@riihimaki.fi

reija.lumivuokko@riihimaki.fi

eero.haltia@evl.fi



Muokattu viimeksi: 28.12.2020